Vuokrausmenettely ja vuokraehdot

Vuokrausmenettely

Vuokra-asunnot ovat täysin kalustetut ja niissä on astiat, vuodevaatteet, liinavaatteet ja pyyhkeet. Rantapyyhkeet tulee olla vuokralaiselta itseltään. Jokaisesta asunnosta löytyy automaattisesti ilmastointi/lämmitys, TV, pyykinpesukone sekä kahvinkeitin. Asunnon esittelysivulta löydät lisäksi asunnon muun varustelun tiedot.

Vuokraamamme asunnot ovat myös omistajien loma-asuntoja, eivätkä ne näin ollen vastaa hotellimajoitusta.

Kesäaika, jolloin vuokrat ovat yleensä korkeammat, kestää kesäkuun alusta syyskuun loppuun.

Vuokra-aika voi alkaa ja päättyä mikä päivä tahansa, eikä sen tarvitse olla tasaviikkoja tai tasakuukausia. Minimi vuokra-aika on 1 viikko ja maksimi 11 kuukautta (tämän jälkeen vuokrasopimus voidaan uusia). Mikäli asunto vuokrataan alle viikon mittaisella sopimuksella, vuokranmaksu on kuitenkin minimissään yhdeltä viikolta.

Asuntoon pääsee varauksen alkamispäivänä aikaisintaan klo 8 (eli jos saavut esimerkiksi Finnairin yölennolla Alicanteen 17. päivä klo 1:15 on varauksesi alettava 16. päivä, että pääset asuntoon yöllä suoraan tuolta lennolta, samoin kuin jos saapumisesi on Norwegianin lento klo 23.55 Alicante). Asunto on pääsääntöisesti luovutettava lähtöpäivänä viimeistään klo 20. Saman päivän aikana tapahtuvista vuokralaisten vaihdoista täytyy aina sopia erikseen.

Yleensä vuokra maksetaan koko vuokrakaudelta etukäteen, pitkissä sopimuksissa (yli 2kk) kuitenkin kuukausittain. Vesi ja sähkö laskutetaan erikseen viikkomaksuna tai kulutuksen mukaan, riippuen asunnosta. Kulutuksen mukaan sähkön ja veden saa vain, jos asunnossa on luettavissa mittarit.

Toimistokulujen veloituksemme on 40 euroa/sopimus (viikon sopimukset kuitenkin vain 20 euroa).

Vuokraus etenee siten, että kun haluatte vuokrata jonkin huoneistoista ja kirjoitatte sähköpostitse siitä meille, varmistamme ensinnä vielä asunnon omistajalta, että huoneisto on varmasti vapaa. Koska päivämme on useimmiten todella kiireinen ja olemme paljon liikenteessä, nopein tapa varaukselle on sähköposti. Sähköpostiin pyydämme laittamaan minkä asunnon haluatte vuokrata, vuokra-ajan (päivämäärät), varaajan nimi ja yhteystiedot. Vastaamme viestiinne heti kun mahdollista.

Kun olemme saaneet varmistuksen asunnon vapaana olosta, ilmoitamme siitä heti Teille sähköpostitse ja laitamme mukaan varausmaksua ja toimistomaksua varten tarvittavat tiedot. Niin kauan kuin varaus- ja toimistomaksun laskua ei ole lähetetty, asunto on vapaasti vuokrattavissa muille kyselijöille.

Varaus- ja toimistomaksu erääntyvät maksettavaksi noin viikon kuluttua varauksesta. Kun varausmaksun ja toimistomaksun suoritus näkyvät tilillämme, asunnon varaus astuu voimaan ja vahvistamme sen Teille vielä sähköpostilla. Ennen vuokra-ajan alkua laitamme Teille sähkostilla vuokralaskun sekä kopion sopimuksesta, aikaisintaan kolme kuukautta ennen vuokra-ajan alkua. Sopimus allekirjoitetaan asunnolla tulopäivänänne avainten luovutuksen yhteydessä. Vuokran eräpäivä on noin kahta viikkoa ennen vuokrakauden alkua.

Jos seurueessanne on vauva, voimme toimittaa eri maksua vastaan asuntoon vauvan matkasängyn (alle 2-vuotiaalle) ja/tai syöttötuolin. Tilapäistä vierastanne varten voimme toimittaa asuntoon myös varavuoteen.

Mikäli asunnossa on saman päivän aikana tapahtuva vuokralaisten vaihto, voi edellisten pyykit olla asunnossa kuivumassa uusien vuokralaisten tullessa.

Vuokralaisen on osattava suomen kieltä riittävän hyvin, että hän ymmärtää vuokrausehdot sekä muut ohjeistukset.

Vuokraehdot

1. Vuokrasopimus

Vuokrasopimus on aina määräaikainen ja päättyy vuokrakauden päättyessä ilman irtisanomista. Vuokranantajalla on lisäksi oikeus irtisanoa vuokrasopimus heti päättyväksi, ellei vuokraa, sähkö- tai vesimaksua ja luovutussiivousta ole maksettu sovitussa ajassa (eräpäivä).

2. Huoneisto ja sen käytön rajoitukset

Tupakointi: Vuokra-asunnoissa tupakointi on ehdottomasti kielletty. Tupakointi on sallittu ainoastaan ulkotiloissa/avoparvekkeella (jolloin vuokralainen huolehtii, ettei tupakansavua pääse asuntoon siten, että se aiheuttaa hajuhaittaa) parvekkeen ovi suljettuna. Mikäli asunnossa on kiellosta huolimatta tupakoitu, on vuokralainen velvollinen korvaamaan siivouskulut ja huonekaluihin tai muuhun irtaimistoon kohdistuneen vahingon/hajuhaitan. Tarvittaessa asunnon omistaja määrittelee vahingon suuruuden.

Lemmikkieläimet: Lemmikkieläimien pito aiheuttaa ylimääräisen suursiivoustarpeen vuokrasopimuksen päättyessä, minkä vuoksi niistä on aina sovittava erikseen. Pääsääntöisesti lemmikistä tulee 20 euron lisämaksu luovutussiivoukseen. Lemmikkikohteet ovat merkitty esittelysivulla erikseen. Paikallisia kissoja ja koiria ei missään tapauksessa saa päästää sisälle asuntoon.

Huoneisto: Vuokralainen ei voi luovuttaa tai vuokrata asuntoa tai sen osaa kolmannen osapuolen käyttöön. Asunnossa ei myöskään saa harjoittaa liiketoimintaa. Vuokralainen ei saa tehdä asuntoon ilman erillistä lupaa mitään muutoksia, kiinnittää tauluja ym. sellaista, josta jää jälki huoneistoon. Asunnossa voi yöpyä vain se henkilömäärä, mitä asunnossa on vuodepaikkoja. Lisähenkilöistä on aina sovittava erikseen.

3. Vahinkojen korvausvelvollisuus

Kiinteistön tulee luovutettaessa vastata tulotilannetta irtaimiston, kiinteistön ja pihan osalta. Vuokralaiset ovat velvollisia asumisaikanaan hoitamaan huoneistoa huolellisesti ja he ovat vastuussa kaikista vuokrauksen aikana tapahtuvista vahingoista, rikkoutumisista tai kadonneista tavaroista. Vahingoista on ilmoitettava välittömästi vuokranantajan edustajalle (Vuokrausrantuulle). Vahingoista aiheutuneet kulut vähennetään takuuvuokrasta tai jos takuuvuokra ei riitä kattamaan vahingosta aiheutuneita kuluja, vuokralainen on velvollinen maksamaan ylimenevät kulut. Jos vuokralainen ei ilmoita vahingosta, on vuokranantajalla oikeus periä maksua aiheutuneesta vahingosta vuokrasuhteen päättymisen jälkeenkin. Korvattavan vahingon lisäksi veloitetaan myös työstä aiheutuneet kustannukset (20 eur/alkava tunti).

Vuokralaisen tulee myös ilmoittaa vuokravälittäjälle, jos hän havaitsee huoneistossa sellaisia vikoja, joiden korjaaminen hänen mielestään olisi tarpeen. Mikäli jotain on rikki vuokralaisen saapuessa asunnolle, hänen on ilmoitettava siitä välittömästi Vuokrausrantuulle.

Vuokranantaja tai vuokravälittäjä ei ole vakuuttanut vuokralaisia tai heidän omaisuuttaan vuokrauksen aikana.

4. Varausmaksu / Takuumaksu

Varausmaksu on 200 euroa/vuokraus (alle 2kk sopimukset) ja yli kahden kuukauden sopimuksissa yhden kuukauden vuokra. Omakotitaloissa varausmaksu on puolet vuokrasta. Poikkeuksista on mainittu asunnon esittelysivuilla.

Varaus- ja toimistomaksua ei palauteta vuokrauksen peruuntuessa (myös vuokra-ajan oleellinen lyhentyminen katsotaan peruutukseksi). Kuitenkin, jos asiakas peruu varauksensa kuusi kuukautta ennen vuokrauksen alku, palautamme varausmaksun kokonaisuudessaan. Varausmaksu siirtyy vuokrauksen alkaessa takuuvuokraksi, joka palautetaan asiakkaan tilille kahden viikon sisällä (14 vrk) vuokrauksen päättymisestä, mikäli asunnossa on kaikki kunnossa. Varaus- ja toimistomaksu on aina asunto- ja varauskohtainen, eikä sitä voi siirtää seuraavaan varaukseen. Varauksien muutoksista perimme kuluja uuden toimistomaksun verran.

5. Avaimet

Vuokralainen saa käyttöönsä kahdet avaimet asuntoon. Vuokranantajalla on lisäksi asunnon vara-avain. Avaimia ei koskaan saa jättää oven sisäpuolelle lukkoon, sillä jos ovi menee kiinni ja asukkaat sattuvat jäämään oven ulkopuolelle, ei ovea saa enää auki. Vuokralainen on vastuussa kustannuksista, mikäli avaimia ei palauteta ja/tai lukot joudutaan vaihtamaan vuokralaisen huolimattomuuden vuoksi. Tulotilanteen ulkopuolelle tapahtuvista normaalista ovien aukaisusta vuokravälittäjä veloittaa arkisin (klo 8-20) 50 euroa ja muina aikoina 80 euroa. Kun vuokralainen lähtee asunnosta omin neuvoin, avaimet on aina luovutettava Vuokrausrantuun henkilökunnalle. Avainten tuonnista/hausta yöaikaan (klo 22.00 - 06.00) veloitetaan 25 euron lisämaksu Torreviejan ja Orihuela Costan alueella, 30 euroa La Marinan alueella tai 35 euroa Gran Alacanten alueella.

6. Siivous

Asunnon luovutussiivouksesta peritään teknisistä syistä maksu erikseen. Luovutussiivouksen hinta löytyy kunkin asunnon esittelysivulta. Luovutussiivous kattaa myös korvauksen lähtöhetkellä olevien liinavaatteiden ja pyyhkeiden pesusta (= 1 pyyhe + 1 lakanasetti /henkilö).
Vuokralainen huolehtii asunnon siivouksesta sekä vaihtamiensa liinavaatteiden ja pyyhkeiden pesusta asumisaikanaan itse. Vuokralaisen on jätettävä asunto luovutettaessa tavanomaista siisteystasoa vastaavaan kuntoon. Luovutussiivoukseen ei sisälly roskien vienti ja astioiden tiskaus tai astianpesukoneen tyhjäys, vaan niistä huolehtii vuokralainen. Ylimääräisestä pyykistä, roskien viennistä sekä astioiden tiskauksesta/astianpesukoneen tyhjäyksestä aiheutuvat kulut vähennetään takuuvuokrasta. Luovutussiivous ei myöskään sisällä asunnosta mahdollisesti löytyvän grillin putsausta, vaan jokainen vuokralainen huolehtii grillin putsauksen itse. Erityisestä siivouksesta veloitamme 20 eur/alkava tunti + kulut (mahdolliset pesulakulut, patjat, matot, verhot). Vuokralainen ei voi tehdä luovutussiivousta itse.

7. Taloyhtiöiden uima-altaat / Taloyhtiön tilat

Taloyhtiöiden uima-altaat ovat vuokralaisten käytössä altaan aukioloaikoina, jotka ilmoitetaan allasalueen sääntöjen yhteydessä, yleensä allasalueen seinällä olevassa taulussa. Sääntöjä tulee turvallisuussyistä noudattaa tarkasti. Kaikissa taloyhtiöissä uima-altaat eivät ole talviaikaan käytössä. Uima-altaiden mahdollisista remonteista tai aukioloaikojen muutoksista ei välity tietoa vuokravälittäjälle, joten Vuokrausrantuu ei voi ottaa vastuuta uima-altaiden aukiolosta vuokralaisen vuokra-aikana. Taloyhtiön yhteisten tilojen (piha-alue, hissi, rappukäytävä yms.) kunto eikä niissä mahdollisesti tehtävät huoltotyöt ole vuokranantajan tai vuokravälittäjän vastuulla.

8. Internet -yhteydet / TV

Vuokranantaja tai vuokravälittäjä ei ole vastuussa Internet -yhteyden mahdollisista katkoksista tai yhteyden hitaudesta, mutta välittää vuokralaisen tekemän vikailmoituksen palveluntarjoajalle. Modeemin reset -nappulaa ei saa missään nimessä painaa, joidenkin modeemien tiedot nollaantuvat ja vian saa korjattua vain palveluntarjoajan teknikko. Tällöin vuokralainen maksaa teknikolle uudelleenohjelmoinnista aiheutuvat kulut. Asuntojen Internet -yhteydet toimivat langattomasti ja vuokralainen saa niihin tunnukset asunnolla. TV -kanavien näkyvyys voi vaihdella asunnosta riippuen.

9. Muuta

Vuokranantaja tai vuokravälittäjä ei vastaa vuokralaisen omaisuus eikä henkilövahingoista. Asunto vuokrataan vain väliaikaiseen käyttöön, joten vuokralaisella ei ole oikeutta muuttaa virallista osoitettaan asuntoihin, ellei asiasta sovita kirjallisesti etukäteen. Vuokralaisen tulee huolehtia asunnon riittävästä tuulettamisesta homekasvuston välttämiseksi.

Markiiseja tai aurinkovarjoja ei saa säilyttää avattuna, vaan ne täytyy aina laittaa kasaan käytön jälkeen. Vuokrahuoneisto vuokrataan niillä varusteilla mitä siellä on. Lisähankintoja tehdään vain asunnon omistajan kanssa tehdyn harkinnan jälkeen.